18. heinäkuuta 2014

Ikkunamaalaus 1 + viikonloppu

Viikonloppu alkaa ja se tarkoittaa sitä, että eräässä Helsingin keskustan tuntumassa sijaitsevassa pienessä kaksiossa alkaa tapahtumaan :)
Kierrätyskeskuksen miehet toivat vihdoin linnan seiniksi tulevat lattialaminaatit ja harmillisesti olin niin väsynyt etten jaksanut aloittaa niiden kanssa touhuamista. Tämä tapahtui alkuillasta. Ennen sitä ehdin aloittaa ikkunoiden maalaamisen.
Ikkunamaalausta
Kirjoitan muuten blogia ensimmäistä kertaa mobiilisovelluksen kautta joten vähän jännittää miltä tämäkin postaus valokuvineen näyttää. Koko päivän kun istuu pöydän äärellä ja kuvat on kännykässä, katsotaan saanko mitään järkevää tuotettua :)
Takaisin ikkunoihin. Olin katsonut valmiiksi joitakin malleja ja jäljensin paperille haluamani kuvan.
Vaikka maalasin ikkunoita "tosissani", niistä taisikin tulla kolme eri vedosta eri tekniikoilla rajattuja. Ensimmäiseen tein mustat rajat paksummalla tikulla, toiseen ohuella siveltimellä ja kolmanteen hammastikulla. Vaikka hammastikku oli paras näistä, lopputulos ei ollut tarpeeksi siisti ja huomenna käyn ikkunoiden ja blogipostauksen kera ostamassa apteekista ruiskuja! Sillä luulisi saavan tarpeeksi tasaista ja ohutta viivaa? Värit mielestäni ovat kivat, mutta...
Jotenkin nämä oli ihan lapsen tekeleen näköiset? Kuviointi on muotoiltu ikkunaan ja lasi tulee seinään niin, että "upotan" sen sinne sisään. Mitä apuna käyttäen, en ole ihan varma. Ajatuksena olisi käyttää styrofoamia, mutta sen saatavuus on huonoa. Onneksi se ei vielä ole ajankohtaista. Huomenna sahaamaan laminaattia. En jaksa odottaa edistymistä!
Katsellaan ikkunoita lisää taas myöhemmin :)

1 kommentti:

Kiitos kommentista <3