17. heinäkuuta 2014

Rimarungon viimeistely ja pahvisuunnittelu ennen h-hetkeä

Rimojen laittaminen alkaa olemaan hiljalleen paketissa - ellei oteta lukuun, että minulta puuttuu yhä irroitettava etuseinä sekä sivuilta huoneet. Talon leveys on tällä hetkellä n. 75 cm ja alusta, johon talo sijoitetaan on 80 cm leveä. Mikäli päätän laittaa sivuille huoneet kellarikerroksesta alkaen, tulee talolle leveyttä huikeat 130cm! Pohdin jo, onko sittenkin vähäisellä käytöllä oleva ruokapöytäni parempi sijoituspaikka linnalle ja sijoitettuani sen sinne, totesin että se on paras mahdollinen paikka ainakin toistaiseksi. Nyt neljän kerroksen kera sille on korkeutta tullut 100cm ja vielä yksi kerros pitäisi sinne saada :)

Luomisen tuskaa


Kävin eilen ostamassa lisää rimoja ollessani päättänyt, että rakennan nyt heti ne sivuhuoneet ja katson mitä tuleman pitää. Asiahan ei ole niin yksinkertainen, sillä en saa rimoja kiinnitettyä mitenkään fiksusti jo rakennettuun runkoon. Katselin myös runkoon liimattuja biltematikku-vahvikkeita ja niitä oli sikinsokin siellä täällä - miksi?

Kriisi iski. Se iski siis eilen. Mitä teen tälle? Huonekorkeus piti olla 25 cm, mutta se kutistuikin pari senttiä koska en ottanut huomioon rimojen paksuutta joka on 1 cm + biltematikut. Ja kun laitan lattiat... Äitini toimii hyvänä menttorina ja soitto Espooseen auttaa aina. Kriisin kourissa päätin irroittaa biltemasytykkeet ja onneksi sain ne suht. näppärästi irti. Olin ahnehtinut suunnitelmien ohi ja siksi oli tullut kriisin paikka ja enää ei ole sitä niin pahana.


Takaisin innostukseen


Iloisena ja uutta intoa täynnä taas jaksoin laittaa pahvia seinille. Huomenna saan laminaatit kierrätyskeskuksesta ja sitä odotellessa pääsen rakentamisen makuun ja "harjoittelemaan". Pahviin saa leikattua kätevästi myös ikkunoille ja oville paikat ja näin pystyn hahmottamaan työjärjestyksen kun alan kiinnittämään laminaateista leikattuja seiniä.

 Fiilistelyä ja kasoittain pahvia


Kuvassa kellarikerroksen vasen takanurkka, josta unohdin leikata oviaukon viereen tulevaan huoneeseen. Olin niin tohkeissani, innoissani. Ei se ole niin vaarallista!

 Kellarikerroksen yllä 1. asuinkerros eli kutsun sitä aulakerrokseksi. Koko vasen puoli tulee olemaan yhtä aulaa ja kuvassa näkyy viereiseen ikkunahuoneeseen (eli varsin ylelliseen oleskelutilaan) vievä kaariaukko. Tämä koko puolikerros  tulee olemaan korkea ja tuettu massiivisilla pylväillä.

Edessä on tyhjää lattiatilaa johon tulee etupihaa jonkin verran. Talon etuovet tulevat olemaan sivuille liu'utettavat tai sitten ihan vain sellaiset, jotka räätälöidään asettumaan paikoilleen ilman sen kummempia saranoita ja vipstaakkeleita. Takaseinästä ja sen mahdollisista ikkunoista en ole ihan varma vielä.

Aulakerroksen yläpuolella, eli 2. asuinkerros. Puuttuu portaikon aukko ja tähän huoneeseen tulee parvi, josta näkee alas aulaan. Parvi kiertää takaseinän kautta ja edestä on avointa. Lattia-aukon keskelle tulee massiivinen kattokruunu joskus :) Ja etuseinään upeat tiffanyikkunat, puolentoista kerroksen korkuiset. Ahhh!

 Ja koko komeus ruokapöydällä. Ylemmästä kerroksesta kaatui takapahvit ja en viitsinyt enää nostaa niitä pystyyn - tulisipa ne laminaatit jo!

Huomenna, huomenna. Mutta nyt vielä maalarinteippiä, pahvia ja fiilistelyä. Pahvimallintamisessa on se etu, että saan tarkat mitat jotka on helppo piirtää suoraan laminaattiin. Ainakin saisin! Nyt meni leikkaa-teippaahutiloinnilla eli melkoista läpihuutoa pahvittaminen koska se oli aika tylsää :D Ehkä tärkein etu tässä pahvittamisessa on kuitenkin se, että näkee millainen talo tästä tulee ja toimiiko huonejaot jne. Ja nyt otan huomioon lattian kohoamisen kun tulevaisuudessa laitan kivilattiaa. Entä tulevat lamput? Niidenkin paikat tulisi suunnitella hyvin ja tehdä seiniin reiät... Mitä jos mieleni muuttuu? Argh, mihin olenkaan ryhtynyt! Kerros kerrallaan, eikö niin?

Ikkunat


Ikkunaruudut bongasin kierrätyskeskuksesta rakennusosastolta. Maksoin näistä yhteensä 1,5 euroa. Taloon tulee tiffany-ikkunat, eli maalaan nämä valmiiksi ja mielessäni on selkeä ja mielestäni toimiva visio, miten nämä tulevat kiinni talon seinään. Toivottavasti se sitten toimii kun on sen aika! Pääsen varmaan viikonloppuna maalaamaan ja odotan sitä kuin kuuta nousevaa.


Valmiiksi leikattuja lasinpalasia 10cm x 10cm koossa ja 6cm x 10cm koossa. Mikä tuuri!

1 kommentti:

  1. On niistä äideistä apua ;-) Hyvä tuuri lasien kanssa, onnittelut :D:D:D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3