5. kesäkuuta 2015

Tyrmään wc-pönttö ja muuta kivaa

Oikeasti, mikä se sellainen tyrmä on jonne joutuu menemään siivoamaan vankien jätöksiä? Ei ainakaan sellainen itseään kunnioittava tapaus!

Linnan väelle alkoi riittämään köntsien raivaaminen, lirujen luuttuaminen ja alituinen lemu kellarissa. Niinpä ratkaisuksi sille tilattiin linnan tyrmään wc-pönttö ja aika futuristinen sellainen. Steampunk-teema jatkuu :)

On aikamoista luksusta, että linnaan on tehty juokseva vesi ja vesiputkistot. Putket on Adèlen vaatimuksesta kätevästi piilotettu kiviseinien sisään, mutta toisinaan sitä joutuu vetämään seinän ulkopuolelle putkia. Etenkin silloin, kun tulee vesikalusteita paikkoihin, joihin niitä ei alunperin suunniteltu.

Jotta tyrmään saataisiin säädyllisesti jonkinlainen pytty, jouduttiin jo ikoniksi muuttunut Luu-Liisa raivaamaan pois seinältä. Voi ei! Ei sovi näyttää ulkopuolisille mitä tyrmässä oikeasti tapahtuu tai keitä sinne todellisesti suljetaan. Adèle on selittänyt kaikille, että kreivittärenä hänen on välillä vaikea pitää kuria yllä linnassa ilman tyrmän olemassaoloa ja tälle selitykselle rautasepät ja putkimiehet ovat vain nyökytelleet, joskin hitaanpuoleisesti. Samoin kaikki kyseenalaista toimintaa paljastavat esineet, kuten sähkötuoli, peitettiin lakanoilla ja näin uskoteltiin, että kellari todella on vain varastotilana ylimääräisille huonekaluille. 

No niin. Tarinointi sikseen ja katsellaan mitä sitä ollaan taas saatu aikaiseksi! Taisin ehkä vähän innostua kun romusin metallilaatikoitani läpi....krhm!

Pytyn vieressä tyhjät kahleet joissa Luu-Liisan nahkajäänteitä, heh.
Ja se pytty on ollut toiminnassa jo tovin siivottomuudesta päätellen. Pytty ja sen vesisäiliöt/putket on koottu kierrätysesineistä, muttereita, pultteja, ompelukoneen osia yms... Tuo vipu vasemmalla tietysti vetää vessan, mutta oikeasti se on ompelukoneen paininjalan härpäke. En tiedä mikä se oikea sana on, mutta tuota käyttämällä paininjalka irtoaa. Niinikään korkeat putket on ompelukoneen sisältä niitä osia, joissa paininjalka ja neula on kiinni. Itse pytty on iso mutteri tai pultti :D

Näin ne esineet syntyy! Nyt kuvia katsellessa huomaan, että pytty on hieman vinossa joten pitää korjata se (vesisäiliö kallistunut eteen). Muuten se on oikein hyvin onnistunut.


Ja pytty on sanalla sanoen p****nen! Nuo tekstuurit on tehty pikaliimalla - pytyn reunan ympärille ja sitten maalattu päälle sekä veden kalkkijäämät on myös pikaliimaa. Sitä saisi vähän hurahtaa liikaa, sitten kun laitatan tuon uudestaan tyrmään niin putsaan ylimääräistä pois ja laitan lisää maalia pytyn reunaan. Tyhjensin kokonainen pikkutuubin tähän pyttyyn :) Tuonne tyrmän takanurkkaan en pääse ison järkkärin kanssa joten onneksi otin kuvan kännykällä ennen pytyn asentamista paikalleen:


 Äikä ällöttävää :D

Mutta miten harmillista! Luu-Liisalla oli paikkansa tyrmän seinässä ja kenties hän tarjosi juttuseuraa uusille vangeille. Karmen käskettiin sitten viemään jäänteet keittopiialle Margarethille, jospa hän saisi kuivuneista luista maukasta luulientä aikaiseksi.

Tyrmän uusi lamppu kärsi myös vahinkoa kun asensin pyttyä. Se oli suorassa! Korjaan senkin kun ostan lisää pikaliimaa, sattuneesta syystä se loppui kesken... :)

4 kommenttia:

  1. Hieno pytty ja istuu paikkaansa hyvin. Vai että soppaa Luu-Liisasta, no, kierrätystä sekin :P

    VastaaPoista
  2. Justiin sopivan kamala pyttysysteemi ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitokset kommenteista ja onhan tuo pytty aika karsee, ällö... Onneksi ei hajuefektejä tarvitse luoda :D :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3